Murheellista

Reko Lundan on kuollut.

Minulle tieto h?nen sairaudestaan tuli Hesarin jutun kautta. Olin j?rkyttynyt. Ja nyt ehk? kaksin verroin.

Menetys on suuri – paitsi h?nen l?heisilleen – my?s suomalaiselle teatterille.

Harri Tavinenkin on kuollut.

Harri oli Teatteri Eurooppa nelj?n vakiohenki?kuntaa vuosien ajan. Viimeksi menneen? kes?n? h?n oli mukana Hietamalla Teatteri Yhteisen s?velen Reppu ja reissumies – n?ytelm?ss?. Harrin kohtaloksi koitui ymm?rt??kseni masennus.

He molemmat olivat viel? nuoria ja heill? olisi ollut paljon annettavaa.

Murheellista.

Syv? osanottoni molempien l?heisille.

Papin perhe

Kansallisteatterin pieni n?ytt?m? perjantaina, 20. lokakuuta 2006

1970 – luvun lopulla er?s “arvovaltainen” raati tuomitsi Canthin Papin perheen aikansa el?neeksi tekstiksi, jolla on l?hinn? museaalista arvoa. Totta toinen puoli – 1891 kantaesitetty teksti ep?ilem?tt? vaatii p?ivitt?mist?. Mutta itse draama on s?ilytt?nyt el?v?n ytimens?. Sen voi k?yd? toteamassa Kansallisteatterin pienell? n?ytt?m?ll?.

Kolme kapinaa

Pastori Henrik Valtari (Veikko Honkanen) on aatteen mies – patriarkka henkeen ja vereen. H?n ei sied? p??kaupungin liberaaleja virtauksia, vaan haluaa ryhty? taisteluun kodin, uskonnon ja patriarkaatin nimeen. T?ss? tarkoituksessa h?n ostaa kituvan konservatiivilehden.

Kaupalla on seurauksensa. Pastorin rahat eiv?t en?? riit? Hanna – tytt?ren ( Pirjo M??tt? ) koulutukseen. Koulutus puolestaan on itsen?isyyden avain Hannalle.

Kaupassa on my?s toisen kriisin siemen. Is? Valtari nimitt?in odottaa poikansa Jussin ( Antti Luusuanniemi ) liittyv?n lehden toimitukseen. ??rikonservatiivien linnake ei Jussia houkuttele v?h??k??n, sill? h?n on liberaalien aatteiden kannattaja. Is?n ja pojan yhteenotto k?rjistyy siihen saakka, ett? is? kielt?? poikansa ja poika puolestaan panee parastaan pilkatessaan p??kaupungin lehdess? is?ns? julkaisua.

Kolmas kapinallinen on pastorin nuorin tyt?r Maiju ( Leena P?ysti ), joka haaveilee n?yttelij?tt?ren urasta. Salaa is?lt??n h?n hakee paikkaa Suomalaisesta teatterista. Koe-esiintymiseen Maiju karkaa Jussin rakastuneen yst?v?n Teuvo Rastaan ( Harri Nousiainen ) avulla.

Kolme erilaista kapinaa.

Hannan tavoitteena on itsen?isyys ja taloudellinen riippumattomuus. H?n ei halua alistua perinteiseen naisen rooliin miehens? el?tt?m?n? ja alistamana perheen?itin?. Hanna on ?lyllinen ja vahvatahtoinen nainen, joka n?kee maailmassa paljon muutakin teht?v?? kuin perhe.

Jussin kapina puolestaan on sukupolvien v?list? ikuista kiistaa. Nuori uros haluaisi suistaa vanhan uroksen vallasta. Ja vaikka Jussin kapina n?ytt?? yhteiskunnalliselta, se onkin itse asiassa n?ist? henkil?kohtaisin.

Maiju taas on impulsiivinen, tunteissaan ja haaveissaan el?v? nuori nainen. H?nen kapinansa on henkil?kohtaista. Toki h?n kapinoi my?s naisen mahdollisuuksien rajoja vastaan, mutta eri lailla kuin Hanna. Siin? miss? Hanna haluaa tietoisesti muuttaa maailmaa, Maiju tavoittelee omaa onneaan.

?iti ja tyt?r

Valtarin perheen ?iti, Elisabeth ( Elli Castr?n ) on vahva ja viisas nainen. H?n ei kapinoi, vaikka n?keekin. H?nen rakkautensa luo pohjan lasten pyrkimyksille. Hanna puolestaan on omaksunut ?itins? viisauden ja rakkauden. Siin? miss? Jussi kapinoi is??ns? vastaan, Hanna voi kapinassaan nojata ?itiins?. Hanna ei kyseenalaista ?itins? valintoja, vaan arvostaa h?nt?.

Pastori Valtari totuuden edess?

N?ytelm?n ajatus lienee, ett? rakkaus ja v?litt?minen ovat kaiken perusta. Pastori t?rm?? aiheuttamaansa tuskaan, kun h?n rynt?? Helsinkiin noutamaan Maijua kotiin. Maijun painajaiset, joissa pastori sy?ksee vihoissaan miekan tytt?rens? rintaan, pys?ytt?? h?net.

Tai n?ytt?? pys?ytt?v?n. Sill? kovin helposti pastori nielee asiat, jotka merkitsev?t h?nen yhteiskunnallisten n?kemystens? sortumista. Yksi vaihtoehto tietysti on, ett? pastori huijaa. Mutta mit? h?n sill? voittaisi? Minusta t?ss? kohtaa sin?ns? johdonmukainen draama hajoaa. Pastorin mielenmuutos ei ole perusteltu – ei todellisena, mutta ei my?sk??n huijauksena.

Hieno esitys

Antti Einari Halosen ohjaus ei kunnioita vanhaa teksti? kuoliaaksi p?in vastoin esitys kulkee notkeasti aika-ajoin tyylitellen, v?ill? suorastaan leikitellen ja taas laskeutuen kovaan draamaan.

Palvelija Martan ( P?ivi Akonpelto ) ensimm?inen sis??ntulo Tiimarin p?lyhuiskan kanssa toi mieleen Camolettin piiat. Tosin farssiote lientyi jatkossa komedialliseksi. Samoilla linjoilla oli Harri Nousiaisen Teuvo Rastas.

Veikko Honkasen pastori on vakuuttava korskea patriarkka samoin kuin Antti Luusuaniemi luo yht?lailla vakuuttavan korskean nuoren diletantin. Leena P?ystin Maijun ihanassa nuoren viattomuudessa voi aistia tragedian mahdollisuuden.

Draaman vahvat naiset Elli Castr?nin Elisabeth ja Pirjo M??t?n Hanna luovat uskottavan vastavoiman muun perheen kuohahtelevalle energialle. Juuri Elisabethin rakkaus ja Hannan ?ly viimek?dess? muuttavat rakentavasti Papin perheen maailman.

Enskari II

Enskari oli. Melkein selvittiin. Melkein. Naapuriteatterin kaveri sanoi, ett? tullaan katasomaan uudestaan, kunhan timantti on hioutunut.

N?inh?n se on. Ylilataus tiputti riman pari kertaa. Mutta jokainen n?ki,ett? timanttihan t?ss? on…

Hieno ryhm?: Minna, Riitta, Risto ja Matti. Kiitos teille, te olette loistavia!

Enskari

Kaija ja Eno Waltarin n?ytelm?ss? My?h?stynyt h??y?

Lanneveden Sampo-nuorisoseuralla ja minulla on t?n??n enskari. N?ytelm? on Mika Waltarin My?h?stynyt h??y?.

Projekti k?ynnistyi jo viime kev??n? ja harjoituksia on kertynyt kaikenkaikkiaan l?hes 50. Tosin kes? pidettiin taukoa ja elokuussa miehityksest? vaihtui puolet eli todellinen harjoitusm??r? t?ll? kokoonpanolla j?? alle 30. Se on v?h?n.

Harjoitusprosessi on ollut vaativa ja koetellut ryhm?n stressinsietokyky?. T?n??n on tunnelma kuitenkin hyv? ja odotukset korkealla. Viimeinen rutistus on ollut mahtava ja osoittaa, miten paljon ryhm?ss? on luovaa potentiaalia!

Kuvassa ovat Minna Pohjola (Kaija) ja Matti Hiekkavirta (Eno).

Enskarin vuoksi minulta j?? k?ym?tt? kaksi sin?ns? t?rke?? tapahtumaa nimitt?in ??nekoskella toteutettu mielenterveyskuntoutujien teatteriprojekti Syv?lt? viilt?? – ihminen ja Konginkankaan ty?v?enyhdistyksen 100 – vuotisjuhla.

Kurituksesta

H?mm?stytt?v?n suuri joukko suomalaisia kannattaa lasten ruumiillista kurittamista.

Aikanaan ty?nantajilla oli oikeus ty?ntekij?idens? ruumiilliseen kurittamiseen. Ehk?p? kannatusta l?ytyisi t?llekin? Jospa lievemm?t liikennerikkeet sovitettaisiinkin samantien rikospaikalla kunnon pamputuksella? Tai teleoperaattori antaisi kunnolla turpaan niille, joiden laskunmaksu t?kkii. Ja per??n tietenkin perimiskulut.

Aika absurdia. Aikuisen ruumiillinen kurittaminen ei k?y, mutta lasta pit?isi saada “kasvattaa” pelolla ja v?kivallalla. Onneksi laki sent??n on heikomman puolella – ainakin t?ss? asiassa.

P?ivitin ja p?ivittelen

Olen t?n??n p?ivitt?nyt WordPressi?ni. Versio on nyt 2.0.3 ja samalla p?ivittelin hiukan blogini ulkon?k??. En paljon kuten huomata saattaa.

Maailmanmestaruuskisat

Minusta on niin v??rin, ett? Italia “voitti” jalkapallon maailmanmestaruuden. V??rin siksi, ett? mestaruus k?yt?nn?llisesti katsoen arvottiin. Minusta olisi parempi, ett? jos peli p??ttyy tasan, ei ole maailmanmestaria. On vain kaksi hopeamitalijoukkuetta.

Kaunis Veera

Venekosken kes?teatteri on minulle tuttu monen vuoden yhteisen taipaleen vuoksi. Teatteri on investoinut paljon yleis?n viihtymiseen. Parin kes?? sitten valmistui komea katsomorakennus, jonka vieress? kalpenee l?hes mink? tahansa suomalaisen kes?teatterin katsomo.

Mutta se Kaunis Veera. Tatu Pekkarinen on ilman muuta suomalaisen viihteen merkkimiehi?. T?m? n?ytelm? on valitettavasti aikansa el?nyt. Se suorastaan rasistinen. N?ytelm?n kantava teema nojaa siihen, ett? mustalaispariskunta varastaa lapsen. Jonkun mielest? t?m? on nipottamista, mutta olkoon. Min? en sellaista n?ytelm?? tekisi.

Venekoskella on kes?teatterista pitk?t perinteet. Toiminta alkoi 50 – luvun alkupuolella ja vuosien mittaan ohjelmistossa on ollut runsaasti sek? klassikkoja ett? kantaesityksi?. Mutta musiikkiteatteri ei ole ainakaan parin viimevuosikymmenen aikana kuulunut Venekosken kes?teatterin vahvuuksiin. Eik? se kuulu edelleenk??n. Parhaiten toimii l?mmin maalaishuumori.

Reppu ja reissumies

Teatteri Yhteinen S?vel, ??nekoski, 05.07.2006

Teksti Jukka M?kinen

Ohjaus ja koreografia Velimatti Ranta

Rooleissa Sonja Lumme, Mari Posti, Kake Aunesneva, Pete Koskinen ja Velimatti Ranta

Martinkievarin kes?teatteri saattelee t?n? kes?n? yleis?n jonnekin nostalgian vihreille niityille; aikaan ja paikkaan, jossa “naapurit viel? tunsivat toisensa ja v?littiv?t”. Tuo aika n?ytt?? 60 – 70 – lukujen vaihteelta. Keskiolut on vasta vapautunut, kaupunkejamme siirret??n kiireell? puukaudesta betoniaikaan ja Speden rautakauppavitsit olivat viel? tuoreita.

Esitys kertoo kaupungin vanhemman syrj?n ja sen ihmisten tarinaa. Vanha j??r? on kuollut ja merill? seikkaillut kummipoika joutuu valinnan eteen. Jatkaako keskioluen vapautumisen virkist?m?n baarin toimintaa vai luovuttaako arvokas tontti sit? himoitsevalle grynderille?

Tarinan toinen juonne kuvaa henkil?iden v?list? parinmuodostusleikki?. Vakat ja kannet ovat l?sn?, mutta kovin sekaisessa tilassa. Apua etsit??n lehden Henkil?kohtaista-palstalta. Ja kuten odottaa saattaa, tuloksena on h?mmennyst? ja liikaa punaisia neilikoita.

Tarinan p??henkil? on Janne (Velimatti Ranta) ? salskea, maailmalta kotiin palaava merimies. H?nen edess??n ovat tarinan etenemisen kannalta olennaiset p??t?kset. Eki (Pete Koskinen) on rakastettava luuseri, jolle sattuu ja tapahtuu. Reiska (Kake Aunesneva) on Jannen ja Ekin vastapooli. Peluri, joka tahtoo voittaa keinoja kaihtamatta. Tarinan naisten – Sini (Sonja Lumme) ja Liisa (Mari Posti) – huolena on p??asiassa rakkaus. Toki molemmat jakavat my?s huolen tutun el?m?nymp?rist?n h?vi?misest?.

Reppu ja reissumies on laulun?ytelm?, kuten nimikin antaa ymm?rt??. Usein – minun mielest?ni turhankin usein – roolihenkil?t selvitt?v?t asiansa laulamalla. Musiikki on toki yksi ryhm?n vahvuuksista, mutta vain l?yh?sti tarinaan liittyv?t laulut katkovat tapahtumien etenemist? liiaksi ja hidastavat tarinan kulkua.

Mik? yhdist?? n?ytelm?n tarinan Tapio Rautavaaraan? Aikakausi – siis se kuvitteellinen nostalgia-aikakausi – l?hinn?. Ehk?p? Rautavaaran laulujen kuvitellaan puhuvan tuon ajan kielt? ja koskettavan meit? suuren murroksen ajan lapsia ja nuoria. Ehk? min? olen vain liian vanha t?lle nostalgialle.

En n?e tarinan ja laulujen yhteytt? kovin hedelm?llisen?. Monet Rautavaaran lauluista ovat pohdiskelevia ja intiimej?. Ne kaipaisivat seurakseen moniulotteisempia rooleja ja kiinnostavampaa tarinaa.

Martinkievarin n?ytt?m? on minusta aika pulmallinen. Suuri katsomo venytt?? n?ytt?m?n leve?ksi ja ep?intensiiviseksi. Ohjaajan ja lavastajan pit?isi kovasti mietti?, miten ratkaista t?m? ongelma. Nyt se j?? ratkaisematta. Tilannetta ei helpota suuren n?ytt?m?n ja pienen miehityksen ristiriita.

Martinkievarin kes?teatterissa n?hd??n t?n? kes?n? t?ysverinen ammattiryhm?. Mari Posti, Kake Aunesneva sek? Pete Koskinen ovat Tampereen teatterin n?yttelij?it?. Velimatti Ranta on teatterin ja viihteen moniottelija eik? Sonja Lumme esittelyj? kaipaa. Siksi on lupa odottaa viimeistelty? esityst?. Ja sen yleis? saa. Laulajat ovat taitavia, he liikkuvat hyvin, b?ndi toimii ja n?ytteleminen valitussa sketsityylilajissa on kohtuullista. Mari Postin ja Pete Koskisen ty? miellytti minua eniten.

Ensi-illassa esitys toimi kuin kone, puhtaasti ja n?tisti, mutta j?i et?iseksi. Ehk? esityksen ja yleis?n vuorovaikutus paranee, kun esityksi? kertyy lis??. Vai ottavatko dramaturgian puutteet niskalenkin…

Suomen hevonen

Saarij?rven teatteri, 10.02. 2006

Kuva: Anna-Maija Koskenlahti

Update: Lis?sin kuvan. Kuvassa Ailin ?ite (Raija Rautjoki), Kai (Marko Liponen) ja Lassi (Hannu Jakoaho). Kuva Anna-Maija Koskenlahti.

Teksi: Sirkku Peltola

Ohjaus: Veli-Pekka Halmila

Musiikit ja tehosteet: Vesa-Matti Laaksonen

Lavastus: Arvo Auvinen, Hannu Jakoaho

Puvustus: Ritva-Leena Hiekkavirta

Valot ja ??net: Ismo Kuhno, Jarmo Nyr?nen, Eetu Murtonen

Rooleissa: Riita Lintunen, Hannu Jakoaho, Raija Rautjoki, Eliisa Tarvainen, Marko Lipsonen, Maija Salmela, Anna-Leena Hetem?ki.

Sirkku Peltola on kirjoittanut useita n?ytelmi?. Kaikissa, jotka min? tunnen, on olennaista se, miten heikot ja v?h?v?kiset ihmiset t?ss? maailmassa selvi?v?t. Suomen hevonen on? hyvin tarkasti t?ll? linjalla.

Sirkulla on minun ihailemani taito yhdist?? koominen ja traaginen. T?ss? n?ytelm?ss? ne leikkaavat toisensa todella ter?v?sti. Ensimm?isen n?yt?ksen tunnelmat l?hentelev?t farssia, kun mummo latelee el?m?n tosiasioita nuorempien sukupolvien ihmetelt?viksi.

Perhe

Yksi n?ytelm?n tasoista on r?j?ht?neen perheen el?m?. Vanhemmat ovat eronneet. ?iti ja poika eiv?t ole puhuneet 11 vuoteen. Is?ll? on uusi tytt?yst?v?, joka on pudonnut todellisuuteen hyvin kaukaa, jostain “voi hyvin” – planeetalta. Miehet ovat tuuliajolla kuten Niskavuorellakin. Byrokratia on taittanut is?nn?n selk?rangan ja pojalle ei selk?rankaa ole kehittynytk??n.

Jaana on 12 vuotias tytt?, joka on paljon ik?ist??n vanhempi. Oikeastaan t?ss? on yksi n?ytelm?n teema: nykyajan lapset eiv?t saa olla lapsia, vaan heist? tulee aikuisia ennen aikojaan. 12-vuotias Jaana pohtii kaverinsa KirsiKaijan kanssa seksuaalista identiteetti??n ja h?nen sel?ss??n on tatska (onneksi poispest?v?): Huora.

Kai on partikkeli. Eik? h?n kykene kasvamaan siit? irti. H?n on pikkupoika aikuisen kehossa. Pikkupoika, jonka maailmankuva ja arvot tulevat viihteest?. Vapauden kaipuu on suuri, mutta teot ovat vain eleit?.

Ent?p? Aili ja Lassi. He ovat eronneet, el?v?t kuitenkin saman katon alla. Tosin j??kaapin hyllyt on jaettu. Avioliitto on kuollut, mutta sit? ei ole varaa saattaa arvokkaasti hautaan.

Ailin ?ite on kunnioitusta her?tt?v? persoona, jolle arvokkuus ja itsen?isyys k?yhyydenkin keskell? on elint?rke??. H?n on hengelt??n Niskavuorelainen, samaa vahvojen naisten sukujuurta. Edes kuollessaan h?n ei halua olla toisista riippuvainen, vaan on suunnitellut hautajaisensa tarkoin ja s??st?nyt tarvittavat rahat.

Teemoista

N?ytelm?n Suomi on menestyjien Suomi. Miss? ihminen ei kuitenkaan voi el?? ty?ll??n. Rikkaat rikastuvat ja yh? useammat k?yhtyv?t. Kokonaiset tuotannonalat el?v?t tukien varassa. Tuet ovat meid?n omaa rahaamme, jonka k?ytt?? kuitenkin EU-byrokratia hallitsee. Tukien mukana tulee alistava ja ty?l?s valvonta.

Itsen?isyys on monitahoinen asia. Byrokratia on sen ykk?svihollinen. Mutta ei ole kaikki. Miss? on Mervin ja Lassin itsen?isyys. Ja ennen kaikkea: Miss? on Ailin itsen?isyys. Moottoripy?r? on vapauden symboli. Kai hankkii hevosrahoilla harrikan. T?llainen vapaus on vain illusio, todellisuus on velallisen todellisuus.

Perint? on t?ss? n?ytelm?ss? monella tapaa vaarassa. Henkisen perinn?n uhanalaisuus on vaarallisinta. Mummon yritys hyp?t? yhden sukupolven yli ja j?tt?? perint? Jaanalle kokee haaksirikon, kun tyt?t silppuavat taulun paremmin tietokoneen n?ytt??n sopivaksi. Todellisuus silputaan virtuaalisen todellisuuden hyv?ksi. Samalla tuhoutuu mahdollisuus pelastua. Konkurssi tietenkin j?tt?? koko perheen kodittomaksi ja samalla perinn?tt?m?ksi.

Esitys

Saarij?rven teatteri on rohkea tarttuessaan n?in tuoreeseen tekstiin. N?ytelm?n teemat uskoakseni ovat her?tt?neet keskustelua my?s ryhm?n sis?ll?. Kom-teatteri teki t?st? tekstist? melko puhtaan komedian. Sirkku Peltolan itsens? ohjaama esitys Tampereen ty?v?enteatterissa on kritiikeist? luettuna vakavampi. Minusta on hieno huomata, ett? Saarij?rven teatteri ei ole tyytynyt vain tekstipinnan hauskuuteen, vaan kaivaa tekstin vakavammatkin tasot esiin.

N?ytelm?n henkil?ist? Ailin ?ite (Raija Rautjoki) on ehdottomasti tapahtumien keskipiste. H?n hallitsee matriarkkana laumaansa ter?v?n kielens? avulla. Itse Aili (Riitta Lintunen) on edelleen vahvan ?itins? tyt?r. H?n ei ole kasvanut ?itins? mittaiseksi. Ehk?p? h?nest? vanhemmiten tulisi samanlainen matriarkka, kun p??see ?itins? varjosta pois. Raija Rautjoki tekee vahvan ty?n ja hallitsee n?ytt?m?? juuri sellaisella arvovallalla, mit? Ailin ?ite edellytt??. Riitta Lintunen puolestaan tekee v?syneen ja h?mmentyneen Ailin koskettavasti.

Jaanan (Maija Salmela) kursailettoman esimurkun kovanaamaisuus, mutta my?s mummon l?heisyydest? nauttiva lapsi l?ytyiv?t vaivattoman oloisesti. Naapurin KirsiKaija (Anna-Leena Hetem?ki ) oli samoin erinomaisesti roolin mittainen suoritus.

Lassi (Hannu Jakoaho)on n?ytelm?ss? henkil?, jonka niskaan vastuu kaatuu. H?nen v?symisest??n on seurausta n?ytelm?n perheen kaoottinen tila. Lassi tiet?? lopun olevan k?sill?, vaikka h?n pit??kin tiedon omanaan. Siksi on jossain m??rin ymm?rrett?viss? h?nen ep?toivoinen l?ht?ns? Kain kelkkaan. Hannu Jakoaho l?yt?? ristikk?isist? paineista k?rsiv?n, ep?toivoisen miehen hienosti. Ja t?m? onnistuu hyvin viel? n?ytelm?n tragikoomisessa tyyliss?.

Minua aluksi h?iritsi Mervin (Eliisa Tarvainen) ja Kain (Marko Liponen) tyyppien samankaltaisuus Kom-teatterin vastaavien roolien kanssa. N?ytelm?n edetess? n?m?kin hahmot l?ysiv?t oman ??nens?.

Iloinen talo

Teatterikone, N?ytt?m? Lutakko 15.1.

Alkuper?isteksti: Kreetta Onkeli
Dramatisointi ja ohjaus Mika Ter?v?
Rooleissa: Annu Sankilampi, Jouni Huhtaniemi, Hanna Pulkkinen ja Minna Tuomanen.
Puvustus: P?ivi Hirvi
Lavastus: Ty?ryhm?
Musiikki: Aaro Vuotila
Tuotanto sek? ??nisuunnittelu- ja ajo: Mikko Kokki
Tuotanto sek? valosuunnittelu- ja ajo: Matti Koistinen
Graafinen suunnittelu: Jukka Kaikkonen

Lapsen n?k?kulmasta kerrottu tragikoominen selviytymiskertomus, sanoo k?siohjelma.

Mist? Iloiseen taloon tulee komiikka? Tragiikkahan on ilmeinen. Autossa asuminen ei varmaan kovasti naurattanut. Ei my?sk??n umpihumalaisen ?idin autollatoikkarointi pitkin Joutsan ja Luhangan – ja oliko siin? viel? Sysm? ja Hartolakin? – ?isi? teit?. Eik? h?pe? ja arvottomuuden tunne takerru niin tiukasti, ettei paluuta ole? Miss? siin? on komiikkaa?

Onko se ulkopuolisen katse, joka n?kee naurettavuuden. Et?isyys on ulkopuolisen suoja. Vai oliko se naapurin t?ti, joka tarjosi turvaa ilman n?yryytt?mist?. Voisiko lapsi sen turvin s?ilytt?? minuuttaan niin paljon, ett? n?kisi el?m?ns? absurdin koomisuuden? Tai onko kyseess? aikuiseksi kasvaneen lapsen katse taaksep?in, kun toipuminen on alkanut? Ehk? ?idin kyky n?hd? itsens?, el?m?ns? Jekyll ja Hyde – peli ja uskallus nauraa itselleen. ?iti oli ilmeisen lahjakas ihminen.

Jotakin poikkeuksellista Iloisessa talossa on t?ytynyt olla, ett? sen hullunmyllyst? lapsi voi selvit?.

Teatterikone kartoittaa olennaiset maamerkit Ruutin ja Birgen kivisell? tiell? kohti aikuisuutta. Esityst? katsoessani mietin, olisiko kannattanut pys?hty? jonnekin pidemm?ksi aikaa, katsoa tarkemmin joitakin tapahtumia. Esityksen j?lkeen totesin, ett? ei, n?in on hyv?.

Ruutin ja Birgen tarina tuli kerrotuksi rauhassa, my?t?el?en. Taivastelulle ja sosiaalipornolle esitys ei tarjonnut pikkusormen kyntt?k??n. Itse asiassa esityksen tyyli oli suorastaan pid?ttyv?. Perheen sosiaalista ymp?rist?? katsotaan lapsen paljastavin silmin. Ja ne silm?t n?kiv?t paljon.

Esityksen syd?n on Ruut ( Annu Sankilampi ). Muita henkil?it? esittiv?t Hanna Pulkkinen, Minna Tuomainen ja Jouni Huhtaniemi. Tarinassa on paljon henkil?it?, mutta he kukin saivat arvoisensa tulkinnan. No, Jouni Huhtaniemen Mummo toi kyll? kovasti mieleen Hannu-Pekka Bj?rkmanin Suomen hevosessa, mutta muuten henkil?kuvat tuntuivat varsin autenttisilta.

Oli minulla esityksen j?lkeen mieless?ni yht? ja toista, jonka olisi voinut tehd? toisinkin. Mutta se on toisarvoista. Tarina oli t?rkein, ja se sai mittaisensa tulkinnan.

Ty?v?en n?ytt?m?p?ivill? Mikkeliss? viime viikonloppuna esitys palkittiin kiertopalkinnolla.

Iloisen talon esityksist? voi etsi? tietoa Teatterikoneen sivustolta.

Kuin tuhka tuuleen

Hietaman nuorisoseuran n?ytt?m?, ensi-ilta 28.1.
Kuin tuhka tuuleen - n?ytelm?n k?siohjelman kansi
Ohjaus: Martti Hakkarainen
teksti: Rauli Jokelin ja Panu Raipia
lavastus: Veikko Suopellonm?ki
puvustus: Ulla Parantainen
tekniikka: Seppo Rautiainen
rooleissa: Taina Myyryl?inen, Pirjo Kokko, Tarmo Kokko, Veikko Sahanen, Arttu Laatu, Ilona Ukkonen, Kimmo Myyryl?inen, Tuula Nieminen, Sinikka Sahanen ja Esko Saavalainen.

K?sill? oleva teksti on tuore, kantaesitetty Tampereen komediateatterissa 2004. Tarina sellaisenaan ei maailmaa mullista: Amerikkalaiskonnat haluavat pest? rahaa ja salakuljettavat sen ruumisarkussa Suomeen. Tapahtumain n?ytt?m?n? on heikosti kannattava hautaustoimisto, jota pit?? kaksi kultaisessa keski-i?ss? olevaa sisarusta ja heid?n veljenpoikansa. Tarinassa olennaista ovat k??nteet ja eteneminen eiv?t niink??n henkil?kuvat tai pohdinnat. Joissakin tilanteissa tapahtumat etenev?t ehk? kuitenkin turhan “lyhyen kaavan” mukaan.

Hietamalle n?ytelm?n ohjaa Martti Hakkarainen – kuten jo pari aiempaakin. Mara on ep?ilem?tt? parhaimmillaan juuri t?llaisen tekstin kimpussa. H?nen tarinankertojan lahjansa, huolellisuutensa ja tarkka n?kemyksens? p??sev?t oikeuksiinsa.

Pariin yksityiskohtaan haluaisin kuitenkin kiinnitt?? huomiota. Honey (Tuula Nieminen) taitaa olla erityisen herkk? virtsatietulehduksille, koska jakun v?hent?minen altistaa h?net sairastumiselle. Vakavammin puhuen, tekstin kirjoittajat varmaankin n?kiv?t sielunsa silmin Honeyn v?hemmiss? vaatteissa kuin Hietaman yleis?. Ja tuskin hietamalaiset siit? hirve?sti pahentuisivat, vaikka heille tarjottaisiin hiukan rohkeampi Honey.

Toinen yksityiskohta on esityksess? ollut laulu. En tied? oliko se tekstiss?, mutta ep?ilen, ett? ei ollut. Laulu l?hestyy el?m?? kovin erilaisesta n?k?kulmasta kuin t?m? n?ytelm?. Kyll? siihen tilanteeseen laulu sopii – etenkin kun Taina Myyryl?inen laulaa hyvin, mutta min? olisin valinnut jotain muuta. Sin?ll??n t?m? hartaushetki piti sis?ll??n houkuttelevia mahdollisuuksia.

N?yttelij?nty?ss? kokemus jyll?si. P??pari eli sisarukset Camilla (Taina Myyryl?inen) ja Aurora ( Pirjo Kokko ) hallitsivat n?ytt?m?? suvereenisti. Veikko Sahanen oli hieno hiirulainen ja Esko Saavalainen poliisina kuin pamppu k?dess??n syntynyt. Jo viime talvena bongasin Tarmo Kokon jykev?n hahmon. Miehess? on ainesta n?ytt?m?lle. Yhteisty? Tuula Niemisen kanssa sujui mallikkaasti.

J?lleen kerran tuli todistetuksi, ettei ole pieni? ja suuria rooleja, vain pieni? ja suuria n?yttelij?it?. N?ytelm?n p??konnan Tom Dudleyn apureina Kimmo Myyryl?inen (Frank) ja Ilona Ukkonen (Eddy) tekiv?t muutamalla repliikill? roolit, jotka vahvasti vaikuttivat n?ytelm?n ilmeeseen ja onnistumiseen. Kekseli?st? ja l?sn?olevaa n?yttelij?nty?t?

Arttu Laatu (Tom Dudley) ja Sinikka Sahanen (poliisi Anneli Ahde ) olivat minulle uusia tuttavuuksia. Laatulle Tom Dudley istui hyvin ja uskoisin n?iden molempien tulokkaiden kehittyv?n, kunhan he tulevat tutummiksi yleis?n kanssa.

Kuin tuhka tuuleen on kevyt ja hauska n?ytelm?. Sill? ei maailmaa muuteta, mutta se luo huumorin valoa syd?ntalven pimeyteen. Esitysajoista l?ytyy tietoa t??lt? .
Update: Lis?sin kuvan esityksen k?siohjelman kannesta.

Ad*Astra: Mie j?t?n t?m?n rakkauen ja h?pe?n

Valokuvassa Johanna Ahonen, kuvaaja Seija HakkarainenN?in t?m?n esityksen N?ytt?m? Lutakon avajaisissa 13. tammikuuta. Valokuvassa Johanna Ahonen, kuvaaja on Seija Hakkarainen.

Soolon?ytelm? on aikamoinen haaste yht?lailla tekij?ille kuin yleis?llekin. Haastetta viel? ter?v?itt?? se, ettei teksti muodosta yht? tarinaa, vaan koostuu useista. K?sill? oleva esitys on sananmukaisesti henkil?galleria. Rosa Liksomin lyhyet, rosoiset henkil?kuvat ovat kuin veistoksia. Lakonisia, provosoivan kulmikkaita kuvia ihmisist? ja heid?n maailmastaan. Huumoria niiss? toki on my?s, mutta se on sysimustaa.

Esityksen maailma on kylm?, itsekk?iden, yksin?isten ihmisten maailma. Tarinoiden miehiss? el?? sitke? naisviha. Mies kilpailee vastasyntyneen kanssa vaimostaan ja l?hett?? h?net Mooseksen tavoin jokea pitkin maailmaan. H?n mets?st?? naisia konkreettisesti. Miksi poron saa tappaa, mutta ei ihmist??

Esitys noudattelee tekstin korutonta linjaa. Musta n?ytt?m?, p?yt?, v?h?n rekvisiittaa. Ty?ryhm? Seija Hakkarainen (ohjaaja) ja Johanna Ahonen (n?yttelij?) luottavat tekstiin. Ja se on hyv?.

Aika voimakas vieraannuttava tekij? on ristiriita usein kulmikkaiden ja j?yhien miesroolien sek? niiden esitt?j?n, nuoren naisen v?lill?. Mutta t?m?kin seikka lopulta toimi esityksen onnistumisen hyv?ksi.

T?nne, l?hes kolmen viikon p??h?n esitysp?iv?st?, on kulkenut mukanani pari veistosta. Minua kiusaa se, etten muista enemp??. Luullakseni t?ss? on yksi esityksen pulma. Itse kukin henkil?kuva oli hyvin tehty, huolella analysoita ja toteutettu. Mutta kun n?it? on per?kk?in isohko m??r?, ne uhkaavat kadota toistensa taakse.

Esitykset jatkuvat Vakiopaineessa aina helmikuun 9. saakka.