Papin perhe

Kansallisteatterin pieni näyttämö perjantaina, 20. lokakuuta 2006

1970 – luvun lopulla eräs “arvovaltainen” raati tuomitsi Canthin Papin perheen aikansa eläneeksi tekstiksi, jolla on lähinnä museaalista arvoa. Totta toinen puoli – 1891 kantaesitetty teksti epäilemättä vaatii päivittämistä. Mutta itse draama on säilyttänyt elävän ytimensä. Sen voi käydä toteamassa Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä.

Kolme kapinaa

Pastori Henrik Valtari (Veikko Honkanen) on aatteen mies – patriarkka henkeen ja vereen. Hän ei siedä pääkaupungin liberaaleja virtauksia, vaan haluaa ryhtyä taisteluun kodin, uskonnon ja patriarkaatin nimeen. Tässä tarkoituksessa hän ostaa kituvan konservatiivilehden.

Kaupalla on seurauksensa. Pastorin rahat eivät enää riitä Hanna – tyttären ( Pirjo Määttä ) koulutukseen. Koulutus puolestaan on itsenäisyyden avain Hannalle.

Kaupassa on myös toisen kriisin siemen. Isä Valtari nimittäin odottaa poikansa Jussin ( Antti Luusuanniemi ) liittyvän lehden toimitukseen. Äärikonservatiivien linnake ei Jussia houkuttele vähääkään, sillä hän on liberaalien aatteiden kannattaja. Isän ja pojan yhteenotto kärjistyy siihen saakka, että isä kieltää poikansa ja poika puolestaan panee parastaan pilkatessaan pääkaupungin lehdessä isänsä julkaisua.

Kolmas kapinallinen on pastorin nuorin tytär Maiju ( Leena Pöysti ), joka haaveilee näyttelijättären urasta. Salaa isältään hän hakee paikkaa Suomalaisesta teatterista. Koe-esiintymiseen Maiju karkaa Jussin rakastuneen ystävän Teuvo Rastaan ( Harri Nousiainen ) avulla.

Kolme erilaista kapinaa.

Hannan tavoitteena on itsenäisyys ja taloudellinen riippumattomuus. Hän ei halua alistua perinteiseen naisen rooliin miehensä elättämänä ja alistamana perheenäitinä. Hanna on älyllinen ja vahvatahtoinen nainen, joka näkee maailmassa paljon muutakin tehtävää kuin perhe.

Jussin kapina puolestaan on sukupolvien välistä ikuista kiistaa. Nuori uros haluaisi suistaa vanhan uroksen vallasta. Ja vaikka Jussin kapina näyttää yhteiskunnalliselta, se onkin itse asiassa näistä henkilökohtaisin.

Maiju taas on impulsiivinen, tunteissaan ja haaveissaan elävä nuori nainen. Hänen kapinansa on henkilökohtaista. Toki hän kapinoi myös naisen mahdollisuuksien rajoja vastaan, mutta eri lailla kuin Hanna. Siinä missä Hanna haluaa tietoisesti muuttaa maailmaa, Maiju tavoittelee omaa onneaan.

Äiti ja tytär

Valtarin perheen äiti, Elisabeth ( Elli Castrén ) on vahva ja viisas nainen. Hän ei kapinoi, vaikka näkeekin. Hänen rakkautensa luo pohjan lasten pyrkimyksille. Hanna puolestaan on omaksunut äitinsä viisauden ja rakkauden. Siinä missä Jussi kapinoi isäänsä vastaan, Hanna voi kapinassaan nojata äitiinsä. Hanna ei kyseenalaista äitinsä valintoja, vaan arvostaa häntä.

Pastori Valtari totuuden edessä

Näytelmän ajatus lienee, että rakkaus ja välittäminen ovat kaiken perusta. Pastori törmää aiheuttamaansa tuskaan, kun hän ryntää Helsinkiin noutamaan Maijua kotiin. Maijun painajaiset, joissa pastori syöksee vihoissaan miekan tyttärensä rintaan, pysäyttää hänet.

Tai näyttää pysäyttävän. Sillä kovin helposti pastori nielee asiat, jotka merkitsevät hänen yhteiskunnallisten näkemystensä sortumista. Yksi vaihtoehto tietysti on, että pastori huijaa. Mutta mitä hän sillä voittaisi? Minusta tässä kohtaa sinänsä johdonmukainen draama hajoaa. Pastorin mielenmuutos ei ole perusteltu – ei todellisena, mutta ei myöskään huijauksena.

Hieno esitys

Antti Einari Halosen ohjaus ei kunnioita vanhaa tekstiä kuoliaaksi päin vastoin esitys kulkee notkeasti aika-ajoin tyylitellen, väillä suorastaan leikitellen ja taas laskeutuen kovaan draamaan.

Palvelija Martan ( Päivi Akonpelto ) ensimmäinen sisääntulo Tiimarin pölyhuiskan kanssa toi mieleen Camolettin piiat. Tosin farssiote lientyi jatkossa komedialliseksi. Samoilla linjoilla oli Harri Nousiaisen Teuvo Rastas.

Veikko Honkasen pastori on vakuuttava korskea patriarkka samoin kuin Antti Luusuaniemi luo yhtälailla vakuuttavan korskean nuoren diletantin. Leena Pöystin Maijun ihanassa nuoren viattomuudessa voi aistia tragedian mahdollisuuden.

Draaman vahvat naiset Elli Castrénin Elisabeth ja Pirjo Määtän Hanna luovat uskottavan vastavoiman muun perheen kuohahtelevalle energialle. Juuri Elisabethin rakkaus ja Hannan äly viimekädessä muuttavat rakentavasti Papin perheen maailman.

5 Replies to “Papin perhe”

  1. Senverran pitää ylläolevaan lisätä, että tämä analyysi perustuu näytelmän yhteen katsomiskertaan. Tekstiä en muistaakseni ole koskaan lukenut, joten enpä osaa arvioida Antti Einari Halosen ja Maria Liisa Nevalan sovituksen suhdetta Minna Canthin alkuperäistekstiin.

  2. Et sitten vissiin katsonut vuosikymmeniä sitten sitä minun Jyväskylän ylioppilasteatterissa ohjaamaani Minna Canthin “Papin perhettä”? Se esitettiin alkuperäisessä muodossa ja tuli jossain arvostelussa teilatuksi tekstiltään ja muutenkin vanhanaikaiseksi. Muistaakseni sentään esittäjien innostusta kehuttiin.

  3. Katsoin toki. Tuo viittaus “arvovaltaiseen” raatiin tarkoitti juuri tuota Saarijärven raatia. Mutta siitä on aikaa lähes 30 vuotta ja muistikuvani esityksestä ovat toki melko hatarat.

    Mukana taisivat olla silloin Suvannon Liisa, Henna – jonka sukunimen olen unohtanut, Saramäen Olli, Littusen Markku. Hmmm muitapa en nyt taida muistaakaan. Teuvo Rastaan esittäjän muistan ulkonäöltä, mutta nimi on kadonnut…

  4. Saattoi ollakin. Ruustinna Valtarin muistan ulkonäöltä, mutta nimestä ei minulla ole hajuakaan 🙁

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.