Isäni

Puhuin hänen kanssaan viimeksi 35 vuotta sitten. Olin silloin 21-vuotias ja hän täytti juuri 45. Pari viikkoa sitten hän olisi täyttänyt 80. Nyt voin sanoa, että hänen syntymästään tuli kuluneeksi tuo 80 vuotta. Näistä kahdeksastakymmenestä vuodesta hän on ollut kuolleena lähes 26.

Mitä nuorempi olin, sitä vanhemmalta isä tuntui. Nyt, kun itse olen vanhempi kuin hän kuollessaan, ymmärrän, kuinka nuori hän oli. 23:n kun minä synnyin. Kolmen – neljänkymmenen puolivälissä, kun hänen avioliittonsa oli käytännössä ohi. Muutto ruotsiin 39 ikäisenä. Rahapuilaa, riitaa ja rähinää kotona, ylenkatsetta töissä. Oli sairautta ja masennusta. Ja viinaa, mutta vain viikonloppuisin. Sitten Yksinäisen miehen arki, ura kokopäiväjuoppona ja lopulta maksakirroosi varhaisessa keski-iässä.

Kun olimme muuttaneet Ruotsiin vuonna -65 isä vakavissaan yritti saada ryyppäämisen hallintaan. Mutta – ikävä kyllä – näistä yrityksistä ei jaeta pistesijoja. Vain onnistujat palkitaan.

Isä ja minä. En tiedä millaiseksi hän suhteemme koki. Minä kuitenkin vihasin ja inhosin häntä. Hän oli juovuksissa arvaamaton ja vastenmielinen. Nolasi perheensä juopuneen toilailuillaan useasti. Ei hän väkivaltainen ollut, mutta paha suustaan. Selvinpäin hän oli ennustettavampi, mutta usein aika ilkeä.

Joskus alta kymmenvuotiaana halusin halata häntä. Isä työnsi minut pois ja sanoi, ettei miehet halaa. Helmikuun alussa 1965 katselin telkkarista Churchillin hautajaisia. Kesken kaiken kuulin kummallisen äänen. Menin alakertaan. Siellä isä naureskeli, kun äitini makasi lattialla sydänkohtauksen kynissä. Ääni, jonka olin kuullut, oli äitini hengitys, tai paremminkin korina. Isä ilkkui, että äiti teeskentelee. Silloin ensimmäisen kerran meinasin lyödä häntä. Olin iso ikäisekseni ja isä oli pieni mies.

Muistoni tästä miehestä, isästäni, ovat rupisia ja repaleisia. Oikeasti minulla on aika vähän hyvää sanottavaa hänestä. Mutta siitä huolimatta suren ja ikävöin häntä. En kännikalaisääni niinkään, vaan sitä miestä, jota en tuntenut, mutta jonka tiedän olleen olemassa. Ihmistä, joka hautautui ja lopulta hukkui ahdistukseen ja viinaan.

3 Replies to “Isäni”

  1. Sodan tietenkin unohdin. Isä oli täyttänyt 13, kun talvisota alkoi. Hän oli jatkosodan aikaan armeijassa, mutta ei ehtinyt rintamalle saakka. Kun jatkosota päättyi syyskuussa 1944, isä täytti 18.

    Hän ei puhunut paljoa sodasta ja se, minkä hän puhui, jätti minulle hyvin kaoottisen kuvan.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.