Rajankäyntiä

Cato kirjoitti jo joitakin aikoja sitten Hollannin korkeimman oikeuden päätöksestä hyväksyä pedofiliapuolue puoluerekisteriin. Oikeuden ratkaisussa ei punnittu suhtautumista pedofiliaan vaan ilmaisun- ja kokoontumisvapauteen. Ongelma on mutkikas ja sitä ratkaistaessa varmasti jouduttiin miettimään, missä rajat kulkevat. Minun mielestäni ne olisivat tässä kohtaa voineet kulkea toisaallakin, mutta periaatteessa olen Caton kanssa samaa mieltä. Ilmaisun- ja kokoontumisvapaus ovat demokratian ydintä ja niihin puuttuminen on aina ongelmallista.

Mutta missä ne rajat kulkevat?

Pedofilia on röyhkeää ja häikäilemätöntä itsekeskeisyyttä, piittaamattomuutta ja kyvyttömyyttä kokea myötätuntoa toista ihmistä kohtaan. Sen aiheuttamat vammat ovat vaikeita ja ne invalidisoivat uhrin usein pysyvästi. Ja koska uhrit ovat lapsia, vammojen aiheuttama kärsimys ja haitta kestävät pitkään.

Entäpä jos Hollannissa joku haluaa perustaa puolueen, joka ajaa murhan laillistamista. Millaisen ratkaisun korkein oikeus silloin tekisi?

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.