Suomen hevonen

Saarijärven teatteri, 10.02. 2006

Kuva: Anna-Maija Koskenlahti

Update: Lisäsin kuvan. Kuvassa Ailin Äite (Raija Rautjoki), Kai (Marko Liponen) ja Lassi (Hannu Jakoaho). Kuva Anna-Maija Koskenlahti.

Teksi: Sirkku Peltola

Ohjaus: Veli-Pekka Halmila

Musiikit ja tehosteet: Vesa-Matti Laaksonen

Lavastus: Arvo Auvinen, Hannu Jakoaho

Puvustus: Ritva-Leena Hiekkavirta

Valot ja äänet: Ismo Kuhno, Jarmo Nyrönen, Eetu Murtonen

Rooleissa: Riita Lintunen, Hannu Jakoaho, Raija Rautjoki, Eliisa Tarvainen, Marko Lipsonen, Maija Salmela, Anna-Leena Hetemäki.

Sirkku Peltola on kirjoittanut useita näytelmiä. Kaikissa, jotka minä tunnen, on olennaista se, miten heikot ja vähäväkiset ihmiset tässä maailmassa selviävät. Suomen hevonen on  hyvin tarkasti tällä linjalla.

Sirkulla on minun ihailemani taito yhdistää koominen ja traaginen. Tässä näytelmässä ne leikkaavat toisensa todella terävästi. Ensimmäisen näytöksen tunnelmat lähentelevät farssia, kun mummo latelee elämän tosiasioita nuorempien sukupolvien ihmeteltäviksi.

Perhe

Yksi näytelmän tasoista on räjähtäneen perheen elämä. Vanhemmat ovat eronneet. Äiti ja poika eivät ole puhuneet 11 vuoteen. Isällä on uusi tyttöystävä, joka on pudonnut todellisuuteen hyvin kaukaa, jostain “voi hyvin” – planeetalta. Miehet ovat tuuliajolla kuten Niskavuorellakin. Byrokratia on taittanut isännän selkärangan ja pojalle ei selkärankaa ole kehittynytkään.

Jaana on 12 vuotias tyttö, joka on paljon ikäistään vanhempi. Oikeastaan tässä on yksi näytelmän teema: nykyajan lapset eivät saa olla lapsia, vaan heistä tulee aikuisia ennen aikojaan. 12-vuotias Jaana pohtii kaverinsa KirsiKaijan kanssa seksuaalista identiteettiään ja hänen selässään on tatska (onneksi poispestävä): Huora.

Kai on partikkeli. Eikä hän kykene kasvamaan siitä irti. Hän on pikkupoika aikuisen kehossa. Pikkupoika, jonka maailmankuva ja arvot tulevat viihteestä. Vapauden kaipuu on suuri, mutta teot ovat vain eleitä.

Entäpä Aili ja Lassi. He ovat eronneet, elävät kuitenkin saman katon alla. Tosin jääkaapin hyllyt on jaettu. Avioliitto on kuollut, mutta sitä ei ole varaa saattaa arvokkaasti hautaan.

Ailin äite on kunnioitusta herättävä persoona, jolle arvokkuus ja itsenäisyys köyhyydenkin keskellä on elintärkeää. Hän on hengeltään Niskavuorelainen, samaa vahvojen naisten sukujuurta. Edes kuollessaan hän ei halua olla toisista riippuvainen, vaan on suunnitellut hautajaisensa tarkoin ja säästänyt tarvittavat rahat.

Teemoista

Näytelmän Suomi on menestyjien Suomi. Missä ihminen ei kuitenkaan voi elää työllään. Rikkaat rikastuvat ja yhä useammat köyhtyvät. Kokonaiset tuotannonalat elävät tukien varassa. Tuet ovat meidän omaa rahaamme, jonka käyttöä kuitenkin EU-byrokratia hallitsee. Tukien mukana tulee alistava ja työläs valvonta.

Itsenäisyys on monitahoinen asia. Byrokratia on sen ykkösvihollinen. Mutta ei ole kaikki. Missä on Mervin ja Lassin itsenäisyys. Ja ennen kaikkea: Missä on Ailin itsenäisyys. Moottoripyörä on vapauden symboli. Kai hankkii hevosrahoilla harrikan. Tällainen vapaus on vain illusio, todellisuus on velallisen todellisuus.

Perintö on tässä näytelmässä monella tapaa vaarassa. Henkisen perinnön uhanalaisuus on vaarallisinta. Mummon yritys hypätä yhden sukupolven yli ja jättää perintö Jaanalle kokee haaksirikon, kun tytöt silppuavat taulun paremmin tietokoneen näyttöön sopivaksi. Todellisuus silputaan virtuaalisen todellisuuden hyväksi. Samalla tuhoutuu mahdollisuus pelastua. Konkurssi tietenkin jättää koko perheen kodittomaksi ja samalla perinnöttömäksi.

Esitys

Saarijärven teatteri on rohkea tarttuessaan näin tuoreeseen tekstiin. Näytelmän teemat uskoakseni ovat herättäneet keskustelua myös ryhmän sisällä. Kom-teatteri teki tästä tekstistä melko puhtaan komedian. Sirkku Peltolan itsensä ohjaama esitys Tampereen työväenteatterissa on kritiikeistä luettuna vakavampi. Minusta on hieno huomata, että Saarijärven teatteri ei ole tyytynyt vain tekstipinnan hauskuuteen, vaan kaivaa tekstin vakavammatkin tasot esiin.

Näytelmän henkilöistä Ailin äite (Raija Rautjoki) on ehdottomasti tapahtumien keskipiste. Hän hallitsee matriarkkana laumaansa terävän kielensä avulla. Itse Aili (Riitta Lintunen) on edelleen vahvan äitinsä tytär. Hän ei ole kasvanut äitinsä mittaiseksi. Ehkäpä hänestä vanhemmiten tulisi samanlainen matriarkka, kun pääsee äitinsä varjosta pois. Raija Rautjoki tekee vahvan työn ja hallitsee näyttämöä juuri sellaisella arvovallalla, mitä Ailin äite edellyttää. Riitta Lintunen puolestaan tekee väsyneen ja hämmentyneen Ailin koskettavasti.

Jaanan (Maija Salmela) kursailettoman esimurkun kovanaamaisuus, mutta myös mummon läheisyydestä nauttiva lapsi löytyivät vaivattoman oloisesti. Naapurin KirsiKaija (Anna-Leena Hetemäki ) oli samoin erinomaisesti roolin mittainen suoritus.

Lassi (Hannu Jakoaho)on näytelmässä henkilö, jonka niskaan vastuu kaatuu. Hänen väsymisestään on seurausta näytelmän perheen kaoottinen tila. Lassi tietää lopun olevan käsillä, vaikka hän pitääkin tiedon omanaan. Siksi on jossain määrin ymmärrettävissä hänen epätoivoinen lähtönsä Kain kelkkaan. Hannu Jakoaho löytää ristikkäisistä paineista kärsivän, epätoivoisen miehen hienosti. Ja tämä onnistuu hyvin vielä näytelmän tragikoomisessa tyylissä.

Minua aluksi häiritsi Mervin (Eliisa Tarvainen) ja Kain (Marko Liponen) tyyppien samankaltaisuus Kom-teatterin vastaavien roolien kanssa. Näytelmän edetessä nämäkin hahmot löysivät oman äänensä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.