Ad*Astra: Mie jätän tämän rakkauen ja häpeän

Valokuvassa Johanna Ahonen, kuvaaja Seija HakkarainenNäin tämän esityksen Näyttämö Lutakon avajaisissa 13. tammikuuta. Valokuvassa Johanna Ahonen, kuvaaja on Seija Hakkarainen.

Soolonäytelmä on aikamoinen haaste yhtälailla tekijöille kuin yleisöllekin. Haastetta vielä terävöittää se, ettei teksti muodosta yhtä tarinaa, vaan koostuu useista. Käsillä oleva esitys on sananmukaisesti henkilögalleria. Rosa Liksomin lyhyet, rosoiset henkilökuvat ovat kuin veistoksia. Lakonisia, provosoivan kulmikkaita kuvia ihmisistä ja heidän maailmastaan. Huumoria niissä toki on myös, mutta se on sysimustaa.

Esityksen maailma on kylmä, itsekkäiden, yksinäisten ihmisten maailma. Tarinoiden miehissä elää sitkeä naisviha. Mies kilpailee vastasyntyneen kanssa vaimostaan ja lähettää hänet Mooseksen tavoin jokea pitkin maailmaan. Hän metsästää naisia konkreettisesti. Miksi poron saa tappaa, mutta ei ihmistä?

Esitys noudattelee tekstin korutonta linjaa. Musta näyttämö, pöytä, vähän rekvisiittaa. Työryhmä Seija Hakkarainen (ohjaaja) ja Johanna Ahonen (näyttelijä) luottavat tekstiin. Ja se on hyvä.

Aika voimakas vieraannuttava tekijä on ristiriita usein kulmikkaiden ja jäyhien miesroolien sekä niiden esittäjän, nuoren naisen välillä. Mutta tämäkin seikka lopulta toimi esityksen onnistumisen hyväksi.

Tänne, lähes kolmen viikon päähän esityspäivästä, on kulkenut mukanani pari veistosta. Minua kiusaa se, etten muista enempää. Luullakseni tässä on yksi esityksen pulma. Itse kukin henkilökuva oli hyvin tehty, huolella analysoita ja toteutettu. Mutta kun näitä on peräkkäin isohko määrä, ne uhkaavat kadota toistensa taakse.

Esitykset jatkuvat Vakiopaineessa aina helmikuun 9. saakka.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.