Kun naapurin katolla on kamera…

Joskus – tai oikeastaan aika usein – menee sormi suuhun. On oikeasti olo, etten tiedä, mitä pitäisi tehdä.

Ystävä soittaa ja pyytää käymään. Hän epäilee, että naapurin katolla on kamera, joka kuvaa häntä. Ja hänen kännykkäänsä on näpelöity, simkortti vaihdettu ja niin edelleen. Kun hän käy ulkona, hänen asunnossaan käy joku. Tavaroita katoaa. Joku näpelöi talon sähköverkkoa hänen vahingokseen.

Onko hänen epäilyksilleen aihetta? Tuskin. Luultavammin kysymyksessä on alkava psykoosi.

Mielenterveyspotilaat näyttävät olevan oman onnensa ja ympärillä olevien ihmisten varassa. Sikäli kuin olen huomannut, käytännössä mitään hoitoa ei ole tarjolla, parhaimmillaankin resepti käteen ja kadulle.

Psykoottinen ihminen ei (aina) ymmärrä oireitaan sairaudeksi. Siksi hän ei osaa hoitaa itseään. Hänelle oireet eivät ole oireita, vaan todellista elämää. Lääkeet aiheuttavat ikäviä sivuvaikutuksia ja siksi jäävät usein ottamatta.

Miten harhaisiksi kokemiini puheisiin pitäisi vastata? En myötäile, en myöskään väittele – sanon toki, etten usko asian olevan hänen väittämällän tolalla. Pääasiassa kuuntelen. Viimein ystäväni turhautuu, kun kokee, ettei saa minua avukseen.

En minä tiedä, mitä pitäisi tehdä. Olen väsynyt olemaan tukena ilman mitään tukea ja näköalaa. Olen väsynyt syyllisyyteen, jota väsymykseni aiheuttaa. Minua masentaa ystäväni elämän lohduttomuus. Näen hänen tarvitsevan apua ja helpotusta. On tuskallista nähdä, ettei sitä ole tulossa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.