Mun iso paksu faija

Alkoholismi perheess? on kova pala lapselle. Se merkitsee h?pe?ll? monet loppui?ksi. Alkoholisti el?? valheiden, hyv?ksik?yt?n ja petoksen verkossa. H?n sulkee t?h?n verkkoonsa my?s kaikki l?heisens?.

Magnus Nilssonin n?ytelm? kertoo lapsen silmin yhden tarinan alkoholismista. Kuva on ristiriitainen kuten itse el?m?kin. Rakkautta ja petosta, salailua, suuria toiveita ja valheita rinnakkain vailla mink??nlaista pateettista paisuttelua.

Kansallisteatterin taannoisessa toteutuksessa n?yttelij?nty? on totutusti laatutavaraa. Samaa ei valitettavasti voi sanoa ohjaajan ty?st?. H?n hukkaa tarinan kulminaatiokohdan k?sitt?m?tt?m?ll? tavalla. Kaksitoistavuotias Oswald joutuu paikkaamaan oopperalaulajais??ns?, kun t?m? ei kykene humalaltaan laulamaan kirkossa Adolphe Adamin Oi joululy?t?. Lojaali lapsi tekee tietenkin parhaansa.

Ohjaaja haluaa kuvittaa tilanteen. Pit?? olla kirkko ja urkuparvi. H?n heitt?? pojan n?kym?tt?miin n?ytt?m?n kattoon. N?ytt?m?? hallitsee pieni kirkkokansa. Oswaldille t?m? hetki on yhden tien p?? ja toisen alku, kirkkokansalle vain pys?kki korvessa. Vaikka Oswald ep?toivoisesti viel? takertuu is?n valheisiin, ei h?n en?? voi olla n?kem?tt? niit?.

Ei Magnus Nilsson tarinallaan maailmaa mullista, ei kerro edes pient? uutista. Mutta h?n jakaa jotakin todellista, monelle kipe?n tuttua ja eletty?. Kansallisteatterin tarina oli kuitenkin hidas ja haalea hienoista n?yttelij?ist? huolimatta.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.