Mun iso paksu faija

Alkoholismi perheessä on kova pala lapselle. Se merkitsee häpeällä monet loppuiäksi. Alkoholisti elää valheiden, hyväksikäytön ja petoksen verkossa. Hän sulkee tähän verkkoonsa myös kaikki läheisensä.

Magnus Nilssonin näytelmä kertoo lapsen silmin yhden tarinan alkoholismista. Kuva on ristiriitainen kuten itse elämäkin. Rakkautta ja petosta, salailua, suuria toiveita ja valheita rinnakkain vailla minkäänlaista pateettista paisuttelua.

Kansallisteatterin taannoisessa toteutuksessa näyttelijäntyö on totutusti laatutavaraa. Samaa ei valitettavasti voi sanoa ohjaajan työstä. Hän hukkaa tarinan kulminaatiokohdan käsittämättömällä tavalla. Kaksitoistavuotias Oswald joutuu paikkaamaan oopperalaulajaisäänsä, kun tämä ei kykene humalaltaan laulamaan kirkossa Adolphe Adamin Oi joululyötä. Lojaali lapsi tekee tietenkin parhaansa.

Ohjaaja haluaa kuvittaa tilanteen. Pitää olla kirkko ja urkuparvi. Hän heittää pojan näkymättömiin näyttämön kattoon. Näyttämöä hallitsee pieni kirkkokansa. Oswaldille tämä hetki on yhden tien pää ja toisen alku, kirkkokansalle vain pysäkki korvessa. Vaikka Oswald epätoivoisesti vielä takertuu isän valheisiin, ei hän enää voi olla näkemättä niitä.

Ei Magnus Nilsson tarinallaan maailmaa mullista, ei kerro edes pientä uutista. Mutta hän jakaa jotakin todellista, monelle kipeän tuttua ja elettyä. Kansallisteatterin tarina oli kuitenkin hidas ja haalea hienoista näyttelijöistä huolimatta.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.