Ohjaaja Jukka Saarman
Musiikin ohjaus Elina Lampainen
Koreografia Marjo Nikkilä
Tuotanto Lautsian kartanoteatteri ry
Orkesteri
Piano Katariina Kuusela
Viulu Krista Rosenberg
Klarinetti ja huilu Anna Niemi
Roolijako
Tevje Erkki Virtanen
Golde Kristiina Lauttia
Tzeitel Maria Mäki-Uuro
Hodel Elina Lampainen
Chava Henna Turunen
Jente Heljä Arvola/Eila Mehtäläinen
Motel Kamzoil Pekka Verho
Perchik Timi Pitkänen
Lazar Wolf Arto Salminen
Rabbi Aimo Särkijärvi
Mendel Veikko Pulli
Isoäiti Tzeitel Eila Mehtäläinen
Frume-Sarah Petra Liekso-Lappalainen
Konstaapeli Kristian Nordenswan
Fedka Veikko Pulli
Viulunsoittaja Marion Arvola
Viulunsoittaja katolla on monella tavalla houkutteleva näytelmä. Se on koskettava. Se on hauska. Se on traaginen. Siinä on hyvä musiikki. Ja se on harrastajaryhmänkin esitettävissä.
Nimensä musikaali on saanut keskeisestä metaforastaan. Viulunsoittaja katolla on tarina ihmisistä – yhteisöstä – kuilun partaalla. He eivät aina ymmärrä olevansa siellä, mutta yhtäkaikki he voivat koska tahansa livetä. Arvaamattomassa maailmassa tarvitaan toisia ihmisiä, yhteisöä perinteineen ja sääntöineen sekä uskoa. Muuten ei voi elää.
Viulunsoittaja katolla on tarina maitomies Tevjen perheestä sekä Anatevkan kylästä. Näytelmän ensimmäisessä puoliskossa kylä elää niin kuin on elänyt iät ja ajat. Suhteellien rauha vallitsee niin kotona, kylässä kuin väestöryhmienkin kesken. Tosin uhkaavat pilvet alkavat jo kertyä kyläläisten taivaalle. Ja etäinen jyrinä muistuttaa rauhan hauraudesta. Mutta niin on aina ollut ja Jumalan valittu kansa on
ennenkin löytänyt tiensä rauhallisempiin aikoihin.
Toinen puolisko näyttää uudenlaisen maailman. Vakavat ristiriidat tunkeutuvat Tevjenkin perheeseen. Vastaan tulee ongelmia, jotka vaativat aina enemmän rajojen venyttämistä. Kunnes se ei enää käy päinsä. Samaan aikaan myös kylän ulkopuolinen maailma kuohuu ja Anatevka joutuu keskelle etnisen puhdistuksen myllerrystä.
Esitys
Näin hauholaisten viimeisen esityksen 22. heinäkuuta. “Sali” oli täynnä ja saimme nauttia kesän ainoasta hellejaksosta. Näyttämön taustalla kimalteli uskomattoman sininen järvi ja keskikesä oli muutenkin kukkeimmillaan.
Ensimmäisenä noteerasin luonnollisesti näyttämön. Hyvin avoin, Tevjen talo oikeassa laidassa. Keskellä näyttämöä kaksi komeaa koivua. Toisen oksaan oli ripustettu keinu. Tevjen taloa lukuunottamatta sisääntuloreitit ovat pitkiä ja ne tulivat joko katsomon takaa tai
Tevjen talon jatkeena olevan rakennuksen takaa. Vähänlaisesti valinnan varaa.
Visuaalisen suunnittelun puolelta huomaan, että ympäristö on joitakin yksityiskohtia lukuunottamatta melko suomalainen ja selvästi
viulunsoittajan tapahtuma-ajankohtaa nuorempi ja vauraampi. Naisten puvustus oli kaunis, miehet olivat arkisempia. Miesten hiukset ja parrat näyttivät hyviltä (olivat ne sitten aitoja tai eivät).
Ryhmä oli selkeästi pieni, mutta pakolliset tuplaukset onnistuivat hyvin. Eniten ryhmän pienuus haittasi venäläisten joukkoa. Konstaapelin (väärä käännös – hyi hyi Elstelä!) edustama valtaväestön uhka jää pakostakin laimeaksi, kun sillä ei ole riittävää, näkyvää voimaa.
Musiikki
Viulunsoittaja katolla elää musiikistaan. Lautsian viulunsoittajassa oli pieni bändi: koskettimet, viulu, klarinetti sekä huilu. Mutta tämä kokoonpano oli erinomainen. Viulunsoittajan soundi oli yllättävän hyvä.
Laulajien taidot sen sijaan vaihtelivat kuten harrastajaryhmissä usein on tapana. Minusta näinkin vahvassa draamassa puhdasta ja
kaunista laulamista olennaisempaa on laulun esittäminen. Laulu on osa draamaa, se on usein jopa roolihenkilöiden keskustelua. Silloin
orjallinen takertuminen musiikin arvoihin on haitallista. No, ei hyvä laulaminen tietenkään pahasta ole, päin vastoin. Mutta olennaisempaa on roolihenkilöiden vuorovaikutus, heidän tunteensa ja pyrkimyksensä.
Tietysti epävireisyys tarttuu korvaan, kun sitä ilmenee, mutta jos tilanne toimii ja näyttelijät ovat rohkeasti rooleissaan, sen antaa
mielellään anteeksi. Toisaalta musiikkipäällikön pitäisi rohkeasti leikata liian vaikea materiaali pois.
Roolit
Golde (Kristiina Lauttia ) ja Tevje ( Erkki Virtanen ) olivat erinomainen pari. Krissen Golde oli juuri oikealla tavalla karhakka emäntä, joka käytännössä pitää perheen pystyssä, kun isäntä on taipuvainen verkkaiseen pohdiskeluun. Erkki Virtanen oli Tevjenä konstailematon. Tässä parissa toteutuu karun maailman muovaama kulmikas rakkaus, joka ei lepertele, mutta välittää joka päivä.
Tzeitel ( Maria Mäki-Uuro ) ja Motel Kamzoil ( Pekka Verho ) ovat kuin Golde ja Tevje nuorempana painoksena. Tzeitel saa asiat tapahtumaan eikä häneltä puutu rohkeutta vedota hädän hetkellä isäänsä. Hän ei uhmaa, vaan vetoaa isän rakkauteen.
Hodel ( Elina Lampainen ) ja Perchik ( Timi Pitkänen ) ovatkin jo toista maata. Elina Lampainen antaa Hodelille aimo annoksen temperamenttia. Näiden näyttelijöiden käsissä Hodelista ja Perchikistä tulee uskottavasti kapinallisia ihmisiä. Ja miten Elina Lampainen lauloi!
Chava ( Henna Turunen ) on draaman traaginen hahmo. Hän rakastuu venäläismieheen Fedkaan ( Veikko Pulli ). Avioituminen toisuskoisen kanssa on juutalaiselle kuolemansynti. Tosin musikaaliversiossa amerikkalaiseen tapaan haetaan happy endiä ja sovittamatonkin muuttuu sovitetuksi. Viulunsoittaja perustuu Sholom Aleichemin tarinoihin, jotka julkaistiin vuonna 1894. Niissä Chavan kohtalo on traagisempi. Hän ei pysty tätä solmua avaamaan, vaan päätyy itsemurhaan. Eli kuten Tevje sanoo: jotkut asiat eivät koskaan muutu.
Edit: Krisse Lauttia oikaisi minua. Itsemurhaa ei Aleichemin Maitomies Tevjen tarinoissa tee Chava vaan Shprintze. Minua on varmaan oikaistu tässä asiassa ennekin. Se vain istuisi Chavaan niin hyvin, että siitä on vaikea luopua ;-) .
Viulunsoittaja on siitä mielenkiintoinen musikaali, että se ei kestä yleisön mielistelyä yhtään. Ja juuri siksi usein harrastajaesitykset
onnistuvat ja ammattilaisten esitykset taidollisesta ylivoimastaan huolimatta eivät. Hauhon kesäteatterin esitys oli rehellinen ja
ryhmänsä näköinen. Siksi minä pidin siitä, vaikka yksityiskohdista jäkätänkin.