Liian paksu perhoseksi Martin kievariteatterissa

Sisko Istanmäen Liian paksu perhoseksi on jo ehditty leimata kuluneeksi tekstiksi. Se on sinänsä jännää, nimittäin minun mielestäni Kaisun ja Ernin tarina ei niin vain kulu. Luonnollisesti näytelmän pintakerrokset ovat monelle tutut: Ison, vahvan naisen ja pienen, siron miehen rakkaustarina. Ja viimekädessä, siinähän se on. Mutta ei se niin vain ole tyhjiin kaluttu, etteikö siitä osaava ja innostunut työryhmä kiinnostavaa sanottavaa löydä.

Martin kievariteatteri on aika erikoinen ilmestys keskisuomalaisessa kesäteatterimaisemassa. Martti viittaa kahteen Marttiin, nimittäin Martti Vainioon, joka on Martinkievarikiinteistön isäntä sekä Martti Hakkaraiseen, jonka käsissä on Martin kievariteatteri. Perinteisen harrastajateatteritaustan sijasta Martin kievariteatteria pitää yllä kommandiittiyhtiö Johtotähti production. Tästäkö johtunee Äänekosken kaupungin nihkeähkö suhtautuminen teatteriin?


Liian paksu perhoseksi
sai ensi-iltansa keskiviikkona 29. kesäkuuta. Kaisuna on Hanna Wilska ja Erninä Lasse Forsgren. Esityksen ohjaa Paavo Honkimäki.

Sisko Istanmäki seuraa päähenkilöidensä elämää kolmen vuosikymmenen ajan. Nuoret Kaisu ja Erni ovat tukevasti lapsuudenkotiensa otteessa – Erni suorastaan vankina. Kummankin matka omaksi itsekseen on työläs ja lapsuudessa viritettyjä ansoja täynnä. Nykyisyyskään ei avaudu minään auvona, vaan tarjoaa karskeja haasteita. Mutta kolmikymmenvuotisen sodan jälkeen häämöttää rauha.

Liian paksu perhoseksi on käsittääkseni Paavo Honkimäen esikoisohjaus. Kokonaisuus on hyvin hallussa ja draama toimii. Pari ratkaisua tosin olisin itse tehnyt toisin. Kaisun puhe isän haudalla on Kaisun draaman ydinkohta. Puheen kuvittaminen on nokkela, mutta tuhoaa itse asian. Puhe kaipaisi rauhaa, ei yleisön naureskelua. Toinen minua arveluttava seikka on Harri Tavisen niin ikään nokkela kertojahahmo. Hahmo olisi kannattanut ankkuroida jotenkin tiiviimmin itse tarinaan, nyt se jäi irralliseksi.

Hanna Wilska ja Lasse Forsgren tavoittavat Kaisun ja Ernin elämän ilot ja surut mutkattoman koskettavasti. Mervi Koskinen on viiltävän ivallinen Ellida, joka kuitenkin on ilkeydessään ehkä hiukan yksiulotteinen hahmo. Ellida on nimittäin monella tapaa koko draaman lähtökohta. Unelmiinsa takertuva, avutoman hauras, mutta säälimätön hyväksikäyttäjä. Ellidan vastakohta on vahva nainen, Kaisun äiti (aina luotettavan varma Taina Myyryläinen), joka seuraa tyttärensä tukena pitkään vielä kuolemansakin jälkeen. Ernin sisko Viivi ( Venla Wacklin ) on hyvässä vauhdissa Ellidan tiellä. Tämän esityksen Viivi on suorastaan karikatyyri, toki tehokas sellainen. Ripaus lihaa ja verta toisi Viiviin lisää ulottuvuutta. Sillä hänkin on Ellidan emännöimän perhehelvetin uhri eikä vain typerä ja ilkeä pikku letukka.

Martin kievariteatterin Liian paksu perhoseksi on kokonaisuutena hieno teos. Esityksen huumori toimii draaman ehdoilla. Draama puolestaan tarjoaa meille näkökulmaa inhimilliseen kasvuun. Eikä mitä tahansa kirjoista opittua näkökulmaa, vaan itse nähtyä ja koettua; sellaista, jota on lupa sanoa viisaudeksi.

Paljon onnea vaan Ränssissä

Olen monena vuonna ajatellut käydä katsomassa Ränssinkievarin kesäteatteria. Paikka on miellyttävä ja tekijöitä on tullut Kari Pajun mukana Huoneteatteristakin. Aikomus muuttui toiminnaksi viime juhannusaattona.

Minua kiinnosti uusi kotimainen farssi Paljon onnea vaan (Pentti Järvinen – Olli Tola), joka on myös omalla työpöydälläni. Ennakkotiedoissa mainittiin Kari Pajun myös sovittaneen tekstiä. Ja totta on, että teksti kaipaa hiukan dramaturgin panosta.

Valitettavasti kunnioitettu vanhempi kollega näyttää astuneen pahemman kerran miinaan. Ensi-illassa esitys oli pahemman kerran keskeneräinen. Tai enemmänkin – siinä toteutui monen enskarin alla nähty painajainen: sinut heitetään näyttämölle suuren yleisön eteen, mutta sinulla ei ole hajuakaan siitä, mitä pitäisi tehdä. Ohjaaja, joka samalla näytteli pääroolin, toimi kaiken muun ohella kuiskaajana ja tässä ominaisuudessa kantoi näyttämöllä plaria. Tosin näytti siltä, että hänen piti kuiskata itselleenkin, siksi tiiviisti katse oli kiinni plarissa.

Olen itse ollut osallisena monenlaisissa ensi-illoissa. Joskus on rima heilunut – pudonnutkin – ja kuiskaaja joutunut liian isoon rooliin. Näytelmän tekeminen on urakkatyötä ja deadline on varsinkin kesäteatterissa ehdoton. Mutta, mutta… Yleisö maksoi Ränssinkievarin juhannusenskarista 12 € lipun ja yleisöä oli paljonlaisesti (uskoakseni 300 – 400 henkeä).

Joku tietenkin saattoi olla kiinnostunut julkisesta harjoituksesta sekä pelokkaista ja ahdistuneista näyttelijöistä. Mutta ainakin minä olisin mielelläni suonut ryhmälle parin viikon respiitin ja palannut asiaan valmiimman esityksen kera. Silloin minulla olisi varmasti ollut sanottavaa myös itse näytelmästä.

1. muistiinpano

Tervetuloa WordPress minun sivustolleni! Taistelu oli pitkä, mutta kesytin sinut. Tämä on vasta alkua; Odota, kunhan pääsen paremmin käsiksi sisikuntaasi. Siinä voi muotosi muuttua. Aika paljon – luulisin.

Mutta nyt pää on avattu ja auki pysyy!

ps. Onnea Maijalle huomisen johdosta!