VR Helsingin Näyttämö: Viisi naista kappelissa

Esitys Saarijärven teatteripäivillä Saarijärvisalissa 30.6.2007

Teksti Arto Seppälä
Ohjaus Timo Tirri ja Sande Hindrea

Roolit

Maija Räsänen, 1. vaimo Minna Jylhä
Sirkka Räsänen, 2. vaimo Liisa Vikma
Salme Räsänen, äiti Sinikka Wahlroos
Lahja Sirén, rakastajatar Aila Rosenlöf
Marja Niiranen Auli Varjosalmi
Kalervo, vainaja Eero Halonen

Käsiohjelma kertoo näytelmästä seuraavaa: Tapahtumat sijoittuvat Kalervo Räsäsen hautajaispäivään. Viisi naista käy läpi suhdettaan vainajaan ja pohtii Kalervon itsemurhan syytä. Samalla naisten keskinäiset välit päätyvät suurennuslasin alle.

Minusta tämä näytelmä on ikään kuin palapeli, joka valmiina kuvaa päivän päähenkilöä sellaisena, millaisen jäljen hän on jättänyt viiteen elämänsä naiseen. Äiti riippuu pojassaan kynsin hampain. 1. vaimo sai kenkää, kun pyykin joukosta löytyi viinapullo. 2. vaimo sai jäädä yksin kotiin. Suhde rakastajattareen on kestänyt 8 vuotta, mutta ongelmia ilmenee heti, kun rakastajatar tahtoisi vihille ja lapsia. Viimeinen naissuhde on hoito- ja pelastussuhde.

Millainen mies tekee itsemurhan ja kutsuu hautajaisiin elämänsä naiset kursimaan kokoon kuvan itsestään? Melkoinen narsisti, uskoisin. Pelkuri myös, sillä hän on tehnyt pakenemisesta elämäntavan. Hänelle uuden naisen pyydystäminen on ollut helpompaa kuin pysähtyminen elämänsä ääreen sen rakennustarpeita inventoimaan.

Mutta, mutta… Entä ne naiset. Eikö heillä ole myös mahdollisuus tehdä ratkaisuja? Miksi jäädä Kalervon elämään roikkumaan. Antaa hänen paeta, jos ei muuta osaa. Kyllä vapaus on heidän ulottuvillaan koko ajan. Ei ehkä kivuttomasti, mutta kuitenkin.

Tällaisen tekstin ongelma on siinä, että niin paljon asioita kerrotaan dialogin välityksellä ja viime kädessä aika vähän paukkuja on tässä ja nyt.

Esitys alkaa pitkällä hiljaisella istunnolla kappelissa. Kuva on sinänsä puhutteleva ja latautunut. Henkilöt haastavat toisiaan sekä läsnäolollaan että puheillaan. Näyttelijät hahmottavat roolihenkilöt hyvin, kommunikaatio näyttämöllä toimii – ainakin ajoittain. Puvustus on hyvä. No, Aranjuez – konsertto on aika kulunut musiikkivalinta. On paljon lahjakkuutta ja potentiaalia. Mutta niin paljon on puhutun varassa ja itse draama alkaa vajota sanojen rannattomaan mereen.

Kuvittelen tämän tekstin houkutelleen ryhmää siksi, että siinä on 5 tasavahvaa naisroolia. Monien tuntemieni ryhmien ongelma on juuri hyvien naisroolien puute ja suurten miesroolien ylitarjonta. Valitettavasti Viisi naista kappelissa ei ole hyvä ratkaisu tähän ongelmaan.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.