Vihdin teatteri: Gabriel tule takaisin

Esitys Saarijärven teatteripäivillä Saarijärvisalissa 29.6.2007

Teksti Mika Waltari
Sovitus ja ohjaus Timo Tirri
Musiikki Timo Tuppurainen
Lavastus Kipa Laakso
Valot Jukka Ahde
Tanssit/Koreografia Jaana Sulka

Roolit

Kristiina Anger Marit Peura
Ulriika Anger Reija Niemelä
Raili Sanna Sohlberg
Gabriel Lindstöm Aimo Flinkman

Jostain syystä minua tämä Waltarin näytelmä on aina ahdistanut. Jopa siinä määrin, etten ole tainnut koskaan aiemmin nähdä sitä kokonaan. Ehkä syynä on tämän esityksen ohjaajan Timo Tirrin mainitsema Waltarin naiskuva. Tai sitten kuva ihmissuhteista hyväksikäytön loputtomana verkkona. Tiedä häntä, mutta Gabriel, tule takaisin on aika julma näytelmä.

Miksi eroottisten haaveiden sokerihumalan pyörryttämä ikäneito on hauska? Siksikö, etteivät ne tunteet kuulu hänelle, vaan pelkästään kauniille ja rohkeille? Ei pelkästään siksi. Komiikka syntyy olennaisesti hyvin myöhäisestä murrosiän puhkeamisesta ja siitä, että sisarusten maailmankuva heittää häränpyllyä. Äkillinen tunteiden tsunami on niin ankara, että sen vallassa käydään todella lähellä suurta tragediaa.

Näytelmässä on kahden sukupolven neitejä: perinteisiä isän tyttöjä ja nuori, uuden sukupolven nainen, jonka maailmassa ei ole illuusioita. Nuori Raili on kunnianhimoinen, opinhaluinen ja rationaalinen. Siinä missä Kristiina ja Ulriika uhraavat elämänsä isän perinnön vaalimiseen, Raili haluaa käyttää perintönsä oman tulevaisuutensa hyväksi.

Onko Gabriel paha? Kyllä, minun mielestäni hän on paha. Hän painostaa rakastumisen euforiaa elävää Kristiinaa tappamaan sisarensa. Ja miksi – viettääkseen hetken makeaa elämää sisaruksilta petkuttamillaan rahoilla. Eikä ole Gabrielin ansiota se, että murha ei toteudu. Jos sellainen ihminen ei ole paha, kuka sitten on?

Vihdin teatterin tulkinta on rohkea ja omaperäinen. Uskoakseni kohtalaisen paljon Waltarille ominaisesta runsaasta puheesta on kuitattu lauluin ja oivallisin koreografioin. Se ilman muuta terästää esitystä.

Abban Money, money money on ikään kuin draaman motto. Kristiinan Aikuinen nainen lataa alun tehokkaasti. Mä oon mikä oon on Gabrielin hienoa itseironiaa ja Ulriikan Rotunainen suorastaan orgastisen hersyvä riemunpurkaus. Loppupään Menolippu puolestaan menee kuvittamisen puolelle. Ketun laulu loppukohtauksessa herätti minussa kysymyksiä. Olisiko Gabriel näiden naisten Pikku prinssi, joka kosketti heitä ainutkertaisella tavalla; tavalla, joka muutti heidän elämänsä? Kyllä, tällä kerralla näin oli.

Pieni yksityiskohta, joka minua kiusasi läpi esityksen. Miksi laulujen taustoissa oli melodia mukana? Tarpeetonta, koska laulajat olivat kohtalaisen hyviä eivätkä varmaankaan tukea olisi tarvinneet.

Ohjaaja Timo Tirrin työ oli vakuuttavaa. Esityksen rytmi toimi erinomaisesti, tilanteet elivät ja tarina eteni hyvin. Runsas musiikin käyttö loi esitykseen yhden lisätason, joka toisaalta antoi tilanteisiin perspektiiviä ja toisaalta toimi vieraannuttavana elementtinä. Musiikin luoma etäisyys ja karrikointi kevensivät esitystä, niin ettei tekstin ahdistavuus kaikella painollaan käynyt päälle.

Näyttelijäntyö oli samoin erinomaista. Sisarusten ( Marit Peura ja Reija Niemelä) henkilökuvat hahmottuivat selkeinä ja loogisina. Samoin Railin (Sanna Sohlberg) lähes arkisen terävä rationaalisuus ja selvänäköisyys. Gabriel Lindström ( Aimo Flinkman ) oli tyylikkäällä tavalla hyvin uskottava huijari.

Kaikenkaikkiaan viihdyttävä, hyvä esitys. Hienoa, että sain sen nähdä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.