Cabaret Jyväskylässä

Jyväskylän kaupunginteatterin suuri näyttämö 10.11.2006

Ohjaus ja koreografia Mikko Rasila

Musiikin johto Jyrki Heikkilä

Lavastus Risto Nykänen

Pukusuunnittelu Merja Levo

Hius- ja meikkisuunnitelu Juha Tolonen

Rooleissa:

Seremoniamestari Jukka-Pekka Mikkonen

Clifford Bradshaw Aaro Vuotila

Erns Ludwig Antti Niskanen

Fräulein Schneider Anneli Karppinen

Herr Schultz Jouni Innilä

Sally Boeles Kolina Van Den Berg

Fäulein Kost Marjukka Ihalainen

Ohjaajan terveiset

Näyttämöä hallitsee Berliinin valtiopäivätalo, joka on samalla fräulein Schneiderin asunto, josta hän vuokraa huoneita. Muilta osin näyttämö on lähes tyhjä, suorastaan autio. Valtiopäivätalo jossain määrin sitoo näyttämön kokonaisuudeksi, mutta yhtä kaikki kokonaisuus on hankalan mallinen, leveä ja aika lattea.

Nähtävästi tila on suunniteltu tanssijoiden ehdoilla. Kit-kat klubi syntyy orkesterista, joka on nostettu lavastuksen 2. kerrokseen sekä orkesterin takana olevasta valorakennelmasta. Sekä tietenkin klubin väestä.

Meikäläiselle 60 – lukulaiselle Cabaret on lähes pyhä teos. Merkitsihän se musikaaligenressä eräänlaista käännettä tyhjänpäiväisestä vakavan draaman suuntaan. Tällä tiellä on toki Mikko Rasilankin ohjaus. Mutta Rasilan ajattelutyö on valitettavasti jäänyt kesken.

Visuaalisten metaforien rakentaminen on kovin usein sen kuvittamista, mitä on muutenkin ilmeistä. Kaikenlaista silmänkarkkia on tarjolla yllin kyllin, mutta sen myötä itse esitys leviää kuin ne kuuluista Jokisen eväät. Olisi kannattanut luottaa enemmän itse draamaan.

Jos vertaisin kahta ohjaaja-koreografia Rasilaa ja Fossea (kohtuutonta toki, se on selvä) niin siinä missä Rasila kuvittaa, Fosse on taloudellinen. Fossen numerot sitovat draamaa tiukemmaksi, kun Rasila sen sijaan löysää.

Cabaret’n teema on huoraaminen eli itsensä myyminen, viettely sekä itsekeskeinen hedonismi. Kaikki on kaupan ja kauppaa myös käydään. Eli syntiä isoin kirjaimin. Mikko Rasilan Cabaret’n lopussa aukeaa helvetin portti kuin Don Juanissa ikään. Ja sinne menevät niin hyvät kuin pahatkin.

Ei. Ei se mene niin. Koko idea on varsinainen kuvittamisen kukkanen. Kaasukammiot, juutalaisten joukkotuho, homojen kaasuttaminen, keskitysleirit ja natsit. Nämä kaikki istuvat meidän mielikuvissamme niin tiukasti toisiinsa kytkettyinä, ettei sen tuominen itse näyttämökuvaan palvele draamaa mitenkään – päin vastoin se vain latistaa.

Entä sitten Erns Ludwigin homous? On toki totta, että elokuvan Maximillian von Heune on bi eli viettelee sekä Brianin että Sallyn. Mutta hän on muutenkin erilainen henkilö kuin Ernst Ludwig. Maximillian on rikas, pitkästynyt ja turmeltunut viettelijä, joka pettää kaikki. Ernst on myös viettelijä, mutta ei hän mikään opportunisti ole. Natsi vain, läpikotaisin. Olisiko hän niin tietämätön ja tyhmä, että olisi julkihomo sellaisessa seurassa?

Kapellismestarin terveiset

Bändin sointi oli kiva. Mutta usein tempot kummallisen laiskoja. Laulajista pisimmän korren vetivät Jouni Innilä ja Anneli Karppinen. Seremoniamestari Jukka-Pekka Mikkosella oli hyvät hetkensä, mutta myös hankalat. Kolina Van Den Berg (Sally Bowles) oli ajoittain pulassa äänensä kanssa – liekö flunssa vaivannut?

Näyttelijäin terveiset

Muutenkin tämän esityksen Sally oli aika vaisu. Etsimättä vertailukohdaksi nousee Tuula Nymanin Sally 30 vuoden takaa. Tosin vertailussa sali antaa Tuula Nymanille lyömättömän edun.

Aaro Vuotila Clifford Bradshawn roolissa sen sijaan oli virkeä. Rooli oli johdonmukainen ja uskottava. Tosin draaman pääparia ei näyttämö paljon tukenut. Leveä jäsentymätön tila, jossa Cliffordin “huone ” oli kirjoituskone ja pöytä näyttämön vasemmassa laidassa verhoissa kiinni. Ei hyvä, ollenkaan.

Anneli Karppinen (fräulein Schneider) ja Jouni Innilä (herr Schultz) lähestyivät omia roolejaan keveämmällä otteella. Pari tyylitteli välillä aika rohkeastikin, mutta piti kuitenkin tilanteen suvereenisti hallussaan. Ja kun leikki katosi heidän elämästään, katosi se myös ilmaisusta. Hienoa työtä!

Julia Kärnä ja etenkin Marjaana Kuusniemi olivat kuoron katseenvangitsijat. Vähän tekstiä, paljon läsnäoloa. Tosin Kaks naista meni ainakin laulun suhteen kokolailla harakoille. Mutta muuten – mikä pari!

One thought on “Cabaret Jyväskylässä”

  1. No niin, uppouduin Ernst Ludvigiin niin tosissani, että unohdin Antti Niskasen. Hänen työssään nimittäin ei ollut mitään suurempaa ongelmaa. Vain se, minkä aiemmin jo kerroin ja vastuu siitä lankeaa ohjaajalle.

    Vielä tuosta lauantain esityksestä. Sen kokonaisime oli jotenkin apaattinen ja minulle tuli kiitosten aikaan sellainen kiusallinen olo, ettei ryhmä kovasti itse arvostanut ainakaan sen päivän esitystä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *